Lopuksi napattiin tuore luokkakuva.
Kierroksen jälkeen hyvästelimme opettajamme – ja kiitämme teitä tässä vielä kertaalleen – ja siirryimme Kirvesrantaan. Sade oli lakannut ja sää pysyi loppuillan suotuisana. Tekniikka kuitenkin petti sikäli, ettemme saaneet langatonta verkkoa kantamaan rantamökille asti, eikä 3G-signaaliakaan löytynyt. Piti siis kanssakäydä ihan keskenämme. Se osoittautui kuitenkin tuskattomaksi ja antoisaksi ja usein jopa erittäin hauskaksi puuhaksi. Ansiokkaasti kootut ja säilytetyt valokuvakansiot (oliko ne kaikki Ullan?) kiersivät päivittelyiden saattelemina pöydissä. Lehtileikkeitä lumiveistoskisoista, kesälukiosta ja siitä yhdestä jutusta saatiin myös lukea.
Puoli kuuden maissa emäntämme Ilona sai pöydät notkumaan erinomaisen herkullisilla muikuilla, broiskuilla ja lisukkeilla. Yli jäi, vaikka natinaan asti ahmimme. Jutustelu jatkui läpi ja jälkeen aterian, pientä kuppikuntaisuutta ilmeni, muttei haitaksi asti. Terassilla pojat, etenkin Väiskin paikalla ollessa, kohottivat keskustelun tason aivan omille ylimitoilleen, Lurtsun autoäänentoistolaitteiden paukuttaessa raskasmetallia järvimaisemaan...
Kuin varkain muuttui varhaisilta keskiyöksi ja joskus yhden jälkeen siirtyivät joukon rippeet Varkauden yöhön (lue: Oscar) viimeistelemään elämyksellisen illan. Tässä kohdin siirtyi Veteraani yöpuulle ja odottaa nyt loppuun asti jaksaneiden mahdollisia muistikuvia kirjattavan kommenttiosioon.
Tapaamisemme oli onnistunut ja antoisa, kiitän siitä kaikkia ja toivotan tällä kertaa pääsemättömät mukaan vuonna 2012 – tältä pohjalta silloinkin on varmasti kivaa.
Marko ja Jaakko – yhä paita ja...
Pekka, Jari ja Jouni kasarimuodin pauloissa.
Mirja, Ulla, Merja, Pirjo, Arja ja Mari
Merja ja Arja
Mika "Idi" Salakka
Marko ja Mika "Väiski" Väisänen
Mika "Makro" Väisänen, jonka kameratyöskentely ei jätä ketään kylmäksi. Tulokset nähtävillä täällä piakkoin...
Harri, Helena ja Mirja
Pekka, Veteraanin puoliso Maarit – lopulta ainoa paikalle uskaltautunut avec – sekä Mika "Heja Sverige" Väisänen.
Lasse ja Harri
Mäyrätohtori Nieminen, Jari ja Ulla